Kotiutumista ja lajivalloituksia

Olemme asuneet Inton kanssa Kannuksessa nyt vajaa kaksi kuukautta ja sopeutuneet tänne oikein hyvin. Minä ja uskon että tuo koiruuskin viihtyy täällä mainiosti koirien ja koiraihmisten ympäröimänä, kun lenkki- ja treeniseura on aina lähellä. :) Lenkkimaastot ovat myös hyvät - vaikkei siltikään ehkä ihan niin ihanat ja monipuoliset kuin Heinolassa! Resurssit monenlaiseen harrastamiseen ovat kuitenkin loistavat ja ongelmana tuntuukin olevan yleesä se, että vuorokaudesta meinaa loppua tunnit kesken.

(c) Emilia Myllymaa

Tunneilla olemme käyneet lähinnä peruspohjustusta treenaamiselle: koiran motivointia, palkkausta, kontaktia yms sekä aloiteltu jälkeä ja hakua. Ensimmäinen rally-toko tuntikin meillä on jo ollut. Poju on työskennellyt kaikissa lajeissa hyvällä motivaatiolla ja pk-lajeissa jopa kiihkeästi. Into on toistaiseksi ajanut suoria jälkiä ja kaksi mutkallista jälkeä suorittaen ne hyvin. Haussa saimme ohjeeksi tehdä jatkossa tuulihakua, poju kun meinaa rotutyypillisesti käyttää silmiään etsimisessä paljon ja hyppiä koikkelehtia metsässä kuin mikäkin kenguru.. :) Tuulihakua olemme tähän mennessä tehneet kahdesti. Mutta lajeja on nyt siis agilityn lisäksi korkattu lisää ja tästä on hyvä jatkaa! Sunnuntaina uskaltauduimme jopa kakkosvuoden opiskelijoiden järjestämiin mätsäreihin. Pääsimme punaisiin, mutta siellä ei sijoituttu. Olen erittäin tyytyväinen pojun käytökseen kehässä, ottaen huomioon kuinka äärimmäisen kiihtynyt se oli odottaessamme vuoroamme. Piti kontaktia, ei hyvin, mutta jonkun verran ja seisoi nätisti vaikkemme koskaan mitään käskyä ole harjoitelleet. Osallistuimme myös leikkimielisiin nakinsyönti- ja kiihdytyskilpailuihin. Nakkeja hotkiessa Into oli niin ahne, että tarkkuus kärsi ja nakkeja jäi välistä. Kiihdytyskilpailussa johdimme jonkun aikaa kunnes iso whippeturos vei voiton. Kaikenkaikkiaan päivästä tuli onnistunut ja kerrankin minulla oli suhteellisen väsynyt koira!

(c) Emilia Myllymaa

Olemme menneet tunneilla metsiin koirat ollen koulun koiraperävaunussa, jossa on jokaiselle eläimelle oma pieni luukkunsa. Vaikka pimeä boksi ei varmasti ole mitenkään miellyttävin, Into ei ole välittänyt siitäkään oikeastaan mitään vaan on sopeunut muutenkin kaikkeen tarpeelliseen ja uuteen täysin vaivatta. On se vain hieno. Ainoa asia, jota Into on pelännyt, oli lehmä. Metrin päähän uskalsi mennä, mutta sitten jännitti niin kovasti ettei edes namia tullut lähempää hakemaan. Tämä oli uutta - Into kun ei pelkää oikeastaan juuri mitään. Pitkään olen jo vältellyt sellaisen herkkispostauksen kirjoittamista, kuinka paljon tämä yksi eläin merkitsee minulle ja kuinka kiitollinen tästä olen. Ehkä nyt siis tiivistän sen vain näin: Kiitos Kati Intosta. Kiitos. Tästä mahdollisuudesta.

(c) Emilia Myllymaa

Noin kolme viikkoa sitten meillä kävi koirahieroja. Into peitsasi paljon (ainoastaan hölkkä/pyörälenkeillä sain sen ravaamaan) ja liikunnan jälkeen takapäässä ilmeisesti isot reisilihakset tärisivät hullunlailla. Hieronta auttoi selvästi asiaan, sillä poju ravaa nyt paljon enemmän ja tärisee vähemmän. Tärinä tuli kuitenkin takaisin noin viikon päästä hieronnasta ja on muuttunut taas yleiseksi. Ajattelin tilata koiralle hierojan taas ensi kuuksi. Hänen mukaansa jumissa oli ollut varsinkin lantio, mutta jonkun verran myös sääret. Jumit eivät kuitenkaan olleet mitenkään erityisen pahoja. Ohjeeksi saimme opetella oikeata istumis- ja makuuasentoa, Into kun usein menee lonkalleen. Lisäksi päätin itse ruveta panostamaan muutenkin hieman tuon lihaskuntoon. Olen ruvennut opettamaan Intolle temppuja joissa se joutuu käyttämään vatsalihaksiaan ("pupu") sekä tekemään sarjoja (seiso-maahan-seiso), joka tekee myös hyvää lihaksille. Kyllähän toki monet temput kuormittavat lihaksistoa, mutta olemme nyt aloittaneet näiden opettelun säännöllisesti ja kun ne ovat hallussa, jatkamme haastavampiin. :) Joulupukille onkin jo vihjailtu, että jos olisi mahdollista saada dobopallo tai tasapainotyyny....

(c) Emilia Myllymaa

Näiden lisäksi opettelun alla on myös noudon alkeet (esineiden pitäminen suussa ja luovuttaminen käteen) sekä pyöriminen molempiin suuntiin. Agilityryhmää on hieman vaikea löytää Kannuksesta ja itsenäisestä treenaamisesta tässä lajissa en kovin tykkää, joten sitä olemme ottaneet vain pariin otteeseen. Koululla on kyllä kenttä ja esteet, täytyisi nyt käydä kyllä useammin ettei vanhat asiat ainakaan unohtuisi. Aksassa meillä on harjottelun alla irtoaminen ja esteiden hakeminen ja myös A-esteessä sekä renkaassa on vielä hiomista. Pituutta, muuria tai hyppyjä emme ole vielä ottaneet rimojen tai lankkujen kanssa.

Hyvin meillä on siis kaikenkaikkiaan lähtenyt menemään. Kämppiksinä meillä on suomenlapinkoirauros sekä bc-mixnarttu. Kämppä on pieni kaksio ja tosiaan poikkeuksellisesti meitä asuu tässä kolme ja kolme suht kookasta koiraa, mutta kun kaikki tulevat hyvin toimeen niin suuria ongelmia ei toivottavasti synny. Seuraavaan postaukseen koitan saada ladatuksi youtubeen meidän videot aksaepiksistä Ylivieskasta.

Tuleva aksatykki?

Viime postauksessa lupailin eräänlaisia aiheita mistä ajattelin lähiaikoina kirjoittaa. Valitettavasti nettiyhteyden kanssa on ollut ongelmia enkä näin ollen ole saanut kaikkia videoita ladattua youtubeen, mutta päätimpä nyt nakutella tämän agilitypostauksen silti. En usko että on turha oletus, että kaikki lukijat tietävät mitä agility on ja mikä siinä on ideana - keskityn enemmän siis siihen miksi ja mitä minä ja myös Into olemme tehneet lajin parissa sekä siihen, mitä on mahdollisesti tulevaisuudessa tavoitteena.

Agility on siis pojun ja myös minun ensimmäinen lajini, jota harrastin aikoinaan jo Kapu-mittelin kanssa. Kauan ei aksaamaan kuitenkaan ehditty ennen Kapun muuttoa ja suuremman luokan kehitys tavoitteineen jäi vain haaveeksi. Inton kanssa aloitettiin jo hyvin nuorena, muistaakseni silloin kun nappula oli 5kk. Olen foorumeilla huomannut monien pohtivan kysymystä "Miksi ihmeessä aloittaa pennun kanssa aksaaminen, eihän sen kanssa voi tehdä mitään?" Mielestäni tämä on totaalinen harhaluulo. Agility on toki koiralle hyvinkin haastava ja rankka laji, mutta vain kokonaisuutena. Olen todella tyytyväinen että aloitimme Inton kanssa jo niin aikaisin. Eihän pennun kanssa tietenkään oteta hyppyjä, keinua tai esimerkiksi A-estettä, mutta hypyistä saa rimat pois ja edelleen löytyy älyttömästi harjoiteltavaa: putket, pöytä, ohjauskuviot jne. Mikäli joku lukija pohtii siis alle vuosikkaan koiran kanssa uskaltautuisiko kentälle, niin suosittelen erittäin lämpimästi!

Pentua etsiessä ja rotua harkitessa ajattelin, että tokosta saattaisi tulla jonkunlainen kakkoslaji agilityn jälkeen (mikäli tietysti koira olisi ollut mieltynyt molempiin). Koiran saavuttua ja meillä jo asuneena tokokärpäset lentelivät täysin muille maille ja minkäänlaista kiinnostusta siihen hinkutukseen minulla ei ole. Into tykkää suunnilleen tehdä varmasti lähes mitä vain, vaikka hirveästi emme vielä ole kokeilleetkaan, mutta yksinkertaisesti toko ei ole koirakkona meidän juttumme. Koira kyllä osaisi ja tekisi, mutta omistajaa ei jaksa kiinnostaa. :d Agility sen sijaan on molempien mieleen, siinä saa tehdä kunnolla jotain ja liikkua - vauhdista puhumattakaan! Kaiken kaikkiaan Into tekee todella hyvällä työmoraalilla ja vireellä, ja opittuaan tunnistamaan treenikentän meillä on enemmänkin ollut haasteena pitää kierroksia edes joissakin rajoissa. Kiihtyminen näkyy tietysti hyvin tavallisena nuoren koiran säheltämisenä ja perseilynä, yksin jäädessä haukkumisena ja kentällä taas napsimisena. Saa nyt nähdä mitä tuon suunkäytön kanssa teemme. Tähän asti olen aina häätänyt koiran kauemmas niin kauan kunnes se nöyrtyy ja sitten jatkanut tekemistä sen enemmittä nuhteitta/kehuitta. Treenien vetäjä huomasi viimeksi, että Into turhautuu ja napsii yleensä tilanteissa, joissa olemme kentällä eikä se ole käskyn alla. Esim. palkkaamisen jälkeen kun olemme siirtymässä takaisin radan alkuun. Jatkossa todennäköisesti käsken koiran maahan näissä tilanteissa, siirryn itse paikasta A paikkaan B ja sitten kutsun koiran luokse. Tavallaanhan tämä on ongelman kiertämistä, mutta kouluttajan mukaan tämä olisi ihan ok tapa toimia, napsiminen kun kuulemma yleensä saattaa jäädä pois vähän kuin itsekseen iän ja kokemuksen myötä kun koira alkaa keskittymään paremmin esteisiin ja turhat häseltämiset jäävät pois.

Kuten tosiaan viimeksi mainitsin, muutamme koirun kanssa Kannukseen opiskelemaan. Itse muutin viime sunnuntaina, mutta Into saapuu tänne viikonloppuna Someron paimennuskurssin jälkeen. Treenimahdollisuudet täällä ovat todella hyvät lähes kaikkeen, joten eiköhän me pian taas jatketa treenaamista agilityn osalta ja aleta pikkuhiljaa kokeilemaan muitakin lajeja. Omistaja odottaa jo innolla suurimman kasvun ja fyysisen kehittymisen tyrehtymistä ja maagista vuoden ikää; tämän jälkeen pääsemme aloittelemaan canicrossia! Ehkä sitä itsekin pääsisi "kesäkuntoon" näin pari kuukautta jäljessä, kun siinä joutuu kaksilahkeinenkin rehkimään...!

Loppuun vielä videot amatöörisählääjien treeneistä.

Huomatkaa palkkaaminen liian eteen..

Uudet tuulet puhaltavat

Sekä uutta postausta, vihdoin! Suuret pahoittelut tästä parin kuukauden tauosta. Koulu todella vei kaiken huomion ja voimatkin viimeiseen pisaraan, mutta kyllä se kannatti. Nyt omistaja voi ylpeänä sanoa päässeensä peruskoulusta päättötodistuksen keskiarvolla 9.2. :--) Hetken olen saanut jo lomailla (ja aloittanut kesätyöt), joten eiköhän tätä energiaa blogin päivittelyynkin ala pikkuhiljaa taas löytymään. Opiskelurintama tulee luultavemmin vaikuttamaan tulevaisuudessakin tänne blogiin asti, toivottavasti ei enää epäaktiivisuutena, vaan jonkun kokoisena osana postauksia. Sain viime perjantaina tietää päässeeni Keski-Pohjanmaan maaseutuopistoon kennellinjalle, Kannukseen, jossa opiskellaan eläintenhoitajaksi, mutta koirapainotteisesti. Näin ollen voi olla että blogi siirtyy pelkästään Inton ympäriltä osittain hieman uusille aihealueille.

Yritys numero 1: innokas pusuttelija (ja vähemmän innokas vastaanottaja)

Inton kanssa ollaan jatkettu hyvin Intomaisen innokkaasti agilityharrastusta. Poju on suorastaan räjähtänyt liekkeihin lajille ja viimeistään nyt niin on käynyt kyllä hihnan toisessa päässäkin! Alkeiskurssilta siirryttiin suoraan jatkokurssille jota on nyt takana neljä kertaa. Kertoja on siis kuusi per kurssi. Agilitystä aion kuitenkin kirjoittaa postauksen myöhemmin erikseen, tämän päiväisissä reeneissä meillä oli nimittäin mukana (ensimmäistä kertaa) kuvaaja paikalla ja myös videomateriaalia on luvattavissa!

Innokas pusuttelija part 2 (ja jo kovin kärsivän oloinen vastaanottaja)

Inton ruokavalioon olen tässä kirjoitustauon aikana myös tehnyt joitakin muutoksia. Noin 5kk ikäisenä lähdin lihan määrää lisäämään (siihen asti oli saanut vain "maistiaisia" ja joskus luita) ja suhde on siitä lähtien ollut nappulan kanssa 50/50. Viime viikolla meiltä loppui myös kasvattajalta mukaan ostetut Hill'sin pentunappulat ja siirryimme Orijen-merkkiseen sapuskaan jota on aikanaan myös Kapu-mittelille syötetty ja hyväksi todettu. Lihaa tällä 50/50-systeemillä meillä menee viikon aikana about 1,750kg. Mukavastihan tuohon koiran lihoissa pitämiseenkin saa kyllä upotettua rahaa, tuo Orijenin säkki taisi olla 13kg ja sen lisäksi ostin n. 5kg lihaa ja sinne menikin jo 130€. Mutta on se sen arvoista, koira voi hyvin ja on terve sekä energinen, mitä muuta sitä omistaja voisikaan toivoa!

Kesän aikana olen opettanut Intoa uimaan eli siis houkutellut sitä veteen mm. keppien, pallon sekä namien avulla. Veteenhän poju menee vauhdikkaasti, mutta vieläkin jo jonkun ajan harjoittelun jälkeenkin sen kynnyksen ylittäminen jolloin tassut eivät enää yletäkään pohjaan vaan pitäisi lähteä kauhomaan, on kovin jännittävää ja ehkä vähän pelottavaakin. Joillakin kerroilla poitsu lähtee taas reippaasti uimaan ja on hakenutkin jo lähes parin metrin uintimatkan päästä "saaliin". Hieman tätä aikanaan jännitin, kovasti kun vesipelastusta haluaisin päästä kokeilemaan ja kun tämä meidän hienohelma ei missään nimessä suostu kävelemään lätäköstä! Järvessä lutraaminen on kuitenkin selkeästi mukavaa ja tästä se sitten lähtee. :--) Ensi viikon maanantaina olen menossa paikallisia vepetreenejä seurailemaan ja mahdollisesti jotain vinkkejä lajin suhteen nuoren koiran kanssa toivoisin nappaavani mukaan.

Sitten vielä pari kysymystä teille lukijoille:
(teitä muuten vielä on tämän tauonkin jälkeen, ihanaa!)

Mitenkäs te pitkä/paksuturkkisten koirien omistajat, kuinka usein olette kesäisin antaneet koirienne turkkien kastua iho-ongelmia silmällä pitäen ja nimenomaa siis tietysti niitä välttäen? Kuumimpina viikkoina (joita tänä kesänä on onneksi ollut vähän) me olemme nimittäin käyneet järvessä jopa viisikin kertaa viikossa. Mittelspitziltähän tuli aikoinaan vedettyä kesällä (Fiskarsin saksilla, pelitti!) turkki pois ihan täysin koiran mukavuuden ja käytännöllisyyden puolesta. Kuten sanottua, en ole oikein näyttely- tai puunaajaihmisiä... Inton turkin nyrhimishimoja olen yrittänyt toistaiseksi vältellä, trimmeriä kun ei ole tullut hommattua ja toiseksi poju on kuitenkin meillä sijoituksessa. Jos tulee oikein kuumia, pitkiä jaksoja niin täytyy naputella kasvattajalle viestiä, mitäkös mieltä hän olisi tällaisesta tempusta.. :--) Kyllä sitä eräätkin koomiset tilanteet ja paheksuvat katseet mittelin kanssa kerättiin, erityisesti näyttelyharrastajilta! 

Lähiaikoina helle ei tosiaan ole kiusannut..

Toiseksi, mitä punkkilääkettä olette suosineet? Joskus vuosia sitten tuli koirilla ja kissoilla kokeiltua näitä punkkipantoja, jotka todettiin ainakin silloin kohtuullisen hyödyttömiksi. Kaiken lisäksi olen käsittänyt että niiden tehokkuus usein kastuttaessa heikkenee, joten näin ollen meillä ne eivät tule kysymykseenkään. Edellisen koiran kanssa käytimme tätä niskaan laitettavaa nestemäistä punkkikarkoitetta, merkkiä en muista. Se taisi kohtuu hyvin toimia, tosin ainakin laittamisen jälkeen muutamia päiviä piti kaastumista ja koskemista varoa. Toistaiseksi olen Intolle syöttänyt luonnonmukaisesti vain valkosipulia (joskin pieniä määriä), mutta se ei ole riittänyt. Täytyy kokeilla lisätä määrää ja jos se ei paranna vaikutusta, käydä ostamassa tuo nestemäinen lääke.

Seuraavissa postauksissa:

• Inton kasvu ja kehitys +kulupäiväkirjahaaste
• raakaruokinta
• agility

Otamme ehdottomasti postaus- sekä videotoiveita ja haasteitakin vastaan!

Pikapäivitystä horroksen keskellä

Tässä pikkuruinen, enkä n. 3kk ikäinen Into näkee unta. Pahoittelut kannettavan kauniin säröisestä ja miellyttävän pehmeästä taustamusiikista.. Meidän blogikin saattaa hyvin uinua vielä jonkun aikaa koulukiireiden vuoksi. Rankkojen päivien jälkeen täytyy tuon ipanankin kanssa puuhailla, niin ei oikein tahdo jäädä aikaa/energiaa/innostusta kirjoittaa mitään järkevää. Tässä vielä pientä kuvasaastetta kuluneilta viikoilta. Ollaan myös mm. aloitettu agilityn pentukurssi, mutta yksi kerta vasta takana, enkä kuvaajaa paikalle saanut, joten aksameiningit säästetään myöhemmäksi.

 Fasu, Inton äidinäiti.

17vko

Lomalaisten terveiset loskaisilta poluilta

Viime viikolla tällä kaksilahkeisella onkin ollut hiihtoloma, joten lenkkeiltiin ja puuhailtiin aivan erilaisella moodilla nuo lomapäivät. Nyt kun lämpötilakin on hieman pidempään hiihdellyt pääasiassa plussan puolessa, asfalttitiet ovat jo täysin sulat ja metsäpoluillakin on enää ohut jääkerros. Parina päivänä paistoi aurinkokin kunnolla ja linnut ovat alkaneet muistutella olemassaolostaan. Olisikohan se mahdollista, että kevät olisi tulossa?!

Heinolan upeat lenkkimaastot eivät juuri nyt puhu aivan puolestaan..

Lenkkeillään edelleen melko paljon umpimetsässä, tuo maastomakkara tykkää siitä ehdottomasti kaikista eniten ja oikeastaan poluilla onkin jään vuoksi hankalampi kävellä. Tuo ryteiköissä kulkeminen onkin jotenkin erityisesti Inton mieleen, ja se saakin hirveitä hepuleita painaen pitkin maita ja mantuja ja mikä olisikaan omistajalle sen onnellisempaa katseltavaa, kuin onnellinen ja terve pentu? Bloggerin takkuilessa jälleen, ette valitettavasti pääse nauttimaan meidän metsähömppäilystä elävänä kuvana vaan saatte tyytyä aivan tavallisiin valokuviin..

Huomatkaa mustat (isommat ja ei pinkit<3) valjaat!

Muutama päivä sitten nähtiin myös uutta kaveria, nimittäin bullterrieri Nessua. Vaikka tällä neidillä onkin kaksinkertainen massa Intoon verrattuna, poju pisti oikein kunnolla hanttiin ja kunnon leikithän siinä saatiin aikaisiksi! Melko pitkään koirat rymysivätkin ja Into olisi vielä tyypillisesti jatkanutkin vaikka kuinka, mutta kaverille rupesi rymyäminen jo riittämään. Tuo penne riekkuisi itsensä kyllä joka kerta aivan tappiin asti, millään ei malttaisi lopettaa. :)

Vakikaveria, Usva-whippettiä ollaan nähty edelleen useasti ja paria pikkukoirakaveriakin pariin otteeseen, vaikka ei niistä tuolle riiviölle oikein leikkiseuraa ole. Huomenna lähdetäänkin Inton kanssa tuolle yksityiselle treenikentälle tapaamaan kolmea rotutoveria, josta taisin aikaisemmin jo mainitakin. Sieltä siis myös luvassa kuvasaastetta!

Kyllä sitä vaan saa aina päivitellä kuinka helppo ja pätevä nassikka tuo on, kerrassaan upea tapaus. Välillä ulkona (varsinkin pimeällä) esimerkiksi ihmiset tummissa, kahisevissa tuulipuvuissa pelottavat ja joskus jännäillään tietysti mitä milloinkin vastaan tulee. Luonnetta tuossa pakkauksessa on kyllä, mistä henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon. Taisteluhalua löytyy ja kaikkia ollaan aina menossa innolla moikkaamaan. Ohimeneville koirille joskus meinaa hieman epävarmuuttaan pöhistä, mutta namittamisella ottaa tosi kivasti kontaktin eikä välitä mistään ohikulkijoista! Näihin tilanteisiin yritän kytkeä vihjesanan "ohi".

Mitään hirveätä testaushalua tai juuri minkäänlaista komentamista Intolla ei tässä iässä vielä ainakaan ole, saa nähdä mitä teinelyt sitten aikanaan tuovat tullessaan. Kaikista säikähdyksistä, esimerkiksi kovista äänistä yms poju palautuu äärettömän nopeasti - jos edes pelästyy ollenkaan. Äskenkin tuo kaatoi seinää vasten olleen koiraportin ja itse sain lähes sydänhalvauksen kun tätä postausta naputtelin napit korvissa, ja kun menin katsomaan, niin Into hieman hämmentyneenä kierteli portin ympärillä muttei ollut mitenkään säikähtänyt saatika poissa tolaltaan. Tämä on tietysti äärettömän hyvä piirre.

Kaupungilla ollaan oltu porukoitten ruokaostoksilla käydessä mukana, samalla tulee kätevästi tuota autoilutreeniä, kun käydään katselemassa vähän muutakin kun tuota eräjormailuelämää. On se vain kasvanut hirveästi (kyllä, aion todennäköisesti päivitellä tätä joka ikisessä postauksessa), äsken erehdyin pojun pikkupentualbumeihin ja voi että. Onhan se kyllä painoakin saanut toisen mokoman, mitä sillä oli tullessaan. Kapun autoturvavaljaatkin ovat kakaralle jo juuri sopivat, vaikka vasta muutama viikko sitten ne olivat aivan valtavat..

Muuta erikoista me ei olla sitten puuhailtukaan. Itselleni on kyllä tietynlainen "haaste" ylläpitää tällaista pentublogia juuri sen vuoksi, kun harvemmin tulee mitään spesiaalia ja pienen koiran kanssa arki on tietysti tällaista hömppäilyä ja ihmettelyä. Parhaani mukaan koitan kuitenkin tänne aina jotain keksiä kuvien kera, postausehdotuksia otan ilolla vastaan!

Kuulumisten sekamelska

Kiirettä on pitänyt jälleen niin, ettei viikonloppuisinkaan ole jäänyt aikaa tai energiaa tätä blogia oikein päivitellä. Kaikenmoista ollaan kuitenkin tehty ja on tapahtunut ja monia asioita ollaan saatu eteenpäin. Näin vaihtelun nimissä pistänkin postaukseen lähinnä kuvia.

Into on kasvanut aivan hirveästi. Painoa sillä on tällä hetkellä 10.1kg ja säkä on (hyvin epätarkalla) kotimittauksella 42cm. Tämähän tarkoittaa sitä että hieman päälle kolmessa viikossa pentu on saanut massaa 3.1 kilogrammaa. Hyvin sopusuhtainen tuo on kyllä omaan silmään, vyötärö näkyy kyllä ja kylkiluut tuntuvat selkeästi.

Viime viikonloppuna vanha ystäväni Teemu oli meillä kylässä ja eipähän pesäpalloilijakaan pysynyt tuon paksujalan perässä. :-) Aina tulee naurettua Intolle kuinka se on niin reppana noiden jalkojensa kanssa, mutta kyllä se ihminen vaan jää kakkoseksi. Riemua ja vauhtia riitti ja mä ehdin kerrankin jopa tarttua kameraan. Sisällä tosin pehmeämmässä valossa tajusin, että kaikki kuvat olivat puhkipalaneita ja laatua odotettuakin karmaisevampi.....

Lähetin keväällä Heinolassa kurssit alottavalle Korkeavireelle myös alustavan varauksen pentukurssipaikasta. Riippuen kurssien alkamis- ja loppumisajankohdista, mennään varmaan myös pentuagilityyn, saa nyt nähdä. Jostakin kuulin, että kurssit alkaisivat toukokuussa, ja Intohan on silloin jo 6kk. Olen ajatellut, että täytyisi nyt lähiaikoina käydä ostamassa tasapainotyyny. Messarissa olin ystäväni kanssa Koirakoulu kompassin pitämässä Doboesittelyssä, jossa koulun perustaja sekä lajin keksijä puhui koiran syvälihaksiston hyvinvoinnista. Kuulemma on tutkittu, että pennuilla syvälihaksiston kunto alkaa heiketä jo n. 4kk iässä. Totta tai ei, niin tuo tasapainoilu tyynyllä tekee varmasti hyvää.

Meillä on nyt myös jo kaksi täysin nukuttua yötä takana, tuon pennun pidätys- ja oppimiskyky ovat aivan uskomattomat! Ensimäisellä kerralla olin unissani läpännyt herätyksen ja aamuyöllä todennut pennun nukkuvan sikeästi, joten itsekin jatkoin nukkumista. Ja aamulla: puhtaat paperit! Tämän jälkeen olen siirtänyt yöherätyksen kello yhdestä kello kolmeen ja hyvin omatunnoin jatkan nukkumista lähes poikkeuksetta, Into kun vetelee hirsiä yöllä varsin sikeästi ja yleensä sitä on saanut herätellä ulos. Muutamaa muutakin asia on nyt saatu selvästi eteenpäin:

-"Istu" käsky opittu; alettava harjoittelemaan pienessä häiriössä

-Ensimmäiset rokotukset takana

-Hihnakäyttäytyminen paljon parempi

-Kynnet leikattu ensimmäisen kerran

-Kunnolliset lenkit aloitettu

Tässä (jälleen huippulaatuinen) video Inton luoksetulosta. Nyt vaan sitä häiriötä, häiriötä ja häiriötä, pikkuhiljaa. Ulkona kun on niin hirveästi mielenkiintoisia asioita.

Kynsiä leikatessa ja rokotusta annettaessa poju oli kuin mitään ei tapahtuisikaan. Kovin tylsää oli olla paikallaan saksien napsuessa, mutta pentu oli aivan superisti ja saatiikin kaikki kynnet leikattua heti putkeen ensimmäisellä kerralla! Nyt ollaan alettu harjoitella "maahan"- käskyä ja luoksetuloa pienessä häiriössä. Mutta kyllä tuota virran määrää saa vain ihmetellä, parin kilometrin lenkkejä tuolla umpimetikössä jo kävellään ja aina sitä vain riittää. Pikku Puuha-Pete. :-)

Me toivotamme Inton kanssa kaikille hyvää ystävänpäivää! Näihin tunnelmiin. :)

Kaupunkihienostelua ja uusia kavereita

Tällä viikolla kävimme ensimmäistä kertaa kaupungilla, eli tämän meidän pikkukylämme keskuksessa. Pörräilimme torin ympärillä mahdollisimman suuressa ihmisvilinässä porukoiden kauppareissun ajan (tosin Heinolan suuri ihmisvilinä syntyykin ylipäätänsä siitä, että torilla on useita ihmisiä). Kyllä sitä vaan aina yllättyy kuinka hieno ja rohkea pentu tuo onkaan! Autossa oleminen ja matkustaminenkin menivät hyvin. Kaksi kertaa ollaan nyt käyty ja ainoa asia joka pelotti, oli erään mummon perässä vetämä matkalaukku. Hiekoitetulla tiellä siitä kuului sen verran kova ja epämääräinen räminä, että Into meinasi lähteä sitä karkuun ja mennessäni kyykkyyn se tulikin hakemaan minusta turvaa. Nassikan reaktion huomatessaan mummo kuitenkin pysähtyi ja sitten saatiin käydä ihmettelemässä ja vähän nuuskuttelemassa laukkua. Tässä vaiheessa ympärillä olikin jo niin paljon kaikkea muuta kiinnostavaa, että hyvä kun poju malttoi laukkua käydä haistamassakaan. Kaiken lisäksi itselleni tuli tuosta todella hyvä mieli, ihanaa kun on vielä niitä ihmisiä ja myöskin vanhoja ihmisiä jotka ovat niin ystävällisiä ja mukavia! Hymy oli kyllä herkässä. :)

Laskeskelin, että meillä on käynyt jopa noin kaksikymmentä vierasta ihmistä joko ihan Intoa varta vasten moikkaamassa tai muuten jonkunlaisten asioiden puitteissa. Pitkiä ihmisiä, lyhyempiä henkilöitä, levottomia ja rauhallisia ihmisiä, jopa kaksi ala-asteelaista lasta ollaan saatu käymään vaikka lähipiirissä lapsia meillä ei juuri olekaan. Ja torilta ollaan saatu vähintään saman verran uusia ihmiskontakteja, joista myöskin muutama ovat olleet lapsia. Ei siis nyt ainakaan ihan metsään ole mennyt tämä sosiaalistaminen. Koiria taasen ollaan kunnolla treffailtu neljää, joista yksi on sen verran arempi tapaus ettei tuon vauhtihirmun kanssa ole voinut sitä vapaaksi päästää. Tällä viikolla tuttavani kävikin vajaan vuosikaan colliensa kanssa meillä ja ihan hyvin koirilla natsasi; nokkaeläimeltä ei mennyt hermot tuohon karvoissa roikkuvaan ipanaan. Kuvia ei valitettavasti tullut otettua kaupungilta eikä koirien leikeistä, mikä nyt jälkeenpäin harmittaa kyllä kovasti. Varsinkin kuva pitkistä, rotevista taksimiehistä kyykkyringissä tuon pennun ympärillä olisi ollut varsin mainio. Taisin vihdoin ja viimein kuitenkin saada tuon videon nyt pelittämään! Tässä siis superhienon Into-aussien ja tohelon amatööriomistajansa huikean viihdyttävä istumisvideo. Pian varmaan latailen toisenkin, ollaan käskyssä edistytty selkeästi.

Monissa asioissa ollaankin tehty pieniä edistysaskelia. Valjaiden käyttö on huomattavasti helpompaa, Into jaksaa jo odottaa hyvin, että saan henkselit kiinni tai pois päältä eikä rimpuile tai kääntyile käsiä katsomaan juuri yhtään. Valjaat päällä tuo ei oikeastaan enää reagoi niihin ollenkaan, ei rapsuttele eikä ihmettelekään. Jätä-käskyä ollaan edelleen harjoiteltu niin, että koira on hihnassa ja ruokakuppi lattialla. Koiran lähestyessä ruokaa sanon vihjesanan "jätä" ja kääntyessä poispäin kupista palkka. Tämä menee jo upeasti ja tänään houkutinkupissa olikin jo possun maksaa, mistä lähtee varsin herkullisest tuoksut! Tätä sekä valjaissa kävelyä pitäisi nyt kyllä harjoitella useammin, useampi päivä on mennyt vain höntsäillessä vähän sitä ja tätä ja sosiaalistamisen merkeissä. Vaikka kyllähän se ehdottomasti niin on, että aivan tärkein onkin juuri se kaikenlaisiin ihmisiin, liikenteeseen, koiriin ja kaikkeen mahdolliseen totuttaminen. Mikäli koiran kanssa voi julkisilla paikoilla liikkua eikä se ole aggressiivinen, niin kyllä ne istumiset sun muut ehtii myöhemmin opettaa. Pitää vain itse pitää pää kylmänä ja olla stressaamatta turhia. Älyttömän fiksu nappula tuo kyllä on, hoksaa homman jujun todella nopeasti ja "tänne" sekä "alas" käskyt ovatkin jo hallussa. Ensimmäinen täysin sisäsiisti vuorokausi on nyt myös takana. Vakioksi onkin muodostunut aikalailla parit-kolmet pissat lattialle päivän aikana, mutta nekin aina omasta huolimattomuudesta kun ei ole muistanut ulos viedä.

Tällä viikolla meidän piti nähdä noin puolivuotiasta, suht isoa seropipentua sekä Inton kanssa saman ikäistä sakemanninalkua, mutta valitettavasti molemmat treffit peruuntuivat. Toivottavasti pystytään näkemään koirien kanssa sitten ensi viikolla ja niistä tapaamisista lupaan kyllä sitten edes jonkunlaista kuvasaastetta! Aikuista aussieseuraa on myös parin viikon päästä luvassa jopa kolmin kappalein. Itse olen kyllä hyvin innoissani menossa näitä tapauksia moikkaamaan, australianpaimenkoira kun on rotuna itselleni täysin uusi ja rodunedustajia on aina mukava tavata lisää. Lisäksi olen pohtinut tässä meidän ensikesän kursseja sekä mahdollisia leireilyjäkin, saa nähdä minne päädytään. Korkeavire Oy pitää toukokuusta(?) lähtien täällä Heinolassa ainakin pentuagilitykurssin, täytyykin nyt heti naputella sähköpostia, mitä muita kursseja tarjonnassa olisi. Oletteko te olleet koiraleireillä ja jos, niin kenen järjestämillä? Minkälaisia kokemuksia olette saaneet?

Loppuun vielä Intosta pari kasvukuvaa ettei ihan taas löpinäksi jäisi tämäkin postaus. Torstainahan jätkä tuli 11vko, joten huomenna pitäisi ottaa 10vko 2pv (heh myönnetään unohdin tuon 10 vko kuvan ottamisen pari päivää sitten) kuva, kun joka viikolta haluaisin kuitenkin kasvukuvan. Nythän tuo pitäisi jo madottaa ja pian varata aika ensimmäisiin rokotuksiin! Apua. Ilmeisesti minäkin päädyn niihin jotka päivittelevät mihin se aika häviää. Kummasti koiranpentu muuttaa elämää, päivät todella menevät vauhdilla.

8vko

9vko

Koska harrastaminen menee yli?

Pahoittelut heti ensimmäisenä äärimmäisen surkeasta otsikosta. Arkena onkin pitänyt sellaista kiirettä, että tämä bloggailu onkin siirtynyt aina päivä päivältä eteenpäin ja nyt tämä postaus tuli näköjään nakuteltua loppuun näin yöllä hieman vähemmän skarpissa olotilassa.

Inton kanssa käytiin pari päivää sitten ensimmäisellä lenkillä. Ajattelin pojun pysähtelevän ja ihmettelevän maailmaa tuon tuosta, mutta tämä porhalsikin täydellä innolla loikkien eteenpäin minkä paksuista koivistaan pääsi. Tästä johtuen päästiinkin etenemään noin kaksi askelta kerrallaan, kunnes taas hihnan kiristyttyä piti pysähtyä. Noh, eiköhän se siitä ala pikkuhiljaa kertojen lisääntyessä nappaamaan sen pointin. Sisällä olen vahvistanut tuota lähellä kävelemistä kulkemalla pitkin kämppää ja pennun kävellessä lähellä tiputellut sille nameja. En tosin kyllä yhtään pistäisi pahakseni mikäli pakkanen hieman laskisi, Intolla kun tuon pienen korttelinkin aikana jo jäätyi tassut ja loppumatkasta pätkän kannoinkin sitä sitten kotiin saakka. Olis niin paljon helpompi päästä ulos tuota kävelyä harjoittelemaan ja kavereiden kanssa leikkimään.

Muuten ollaankin sitten jatkettu samaa rataa. On tullut kyllä hyvin huomattua, kuinka kaikki menot todella pennun tultua on täytynyt karsia pois ja oma aikataulu on täysin sitä nukutaan-ulos-syödään-ulos-leikitään-ulos-nukutaan-kastia. Lähinnä asian tajuaa siinä vaiheessa, kun ystävät huomauttelevat ettei minulla ole koirailun ulkopuolella muuta elämää. Hmm, jaa. No niin kyllä taitaakin olla ihan oikeasti, kun kaikki muu on pitänyt karsia pois. Mutta eipä tuo minua haittaa. Lähinnä rupesi vain naurattamaan, kun ajattelin tulevaisuuttani pitemmän päälle, vuosia eteenpäin. Ai mikä sosiaalinen elämä? "Onkos sulla joku mielitietty?" "Joo on mulla nää koirat".

Sisäsiisteyden osalta kokoajan mennään kyllä oikeeseen suuntaan, aika harvoin yön aikana mitään tulee sisälle ja päivälläkin yleensä vain muutamat pissat, jes, se on aika hienosti! Sain nyt vihdoin ja viimein jonkunlaisen istumisvideon aikaisiksi ja youtubeen asti. Fiilis on kyllä kameran edessä kaikkea muuta kuin mukava, kun siihen ei ole tottunut, samoin naksuttimen käyttö on vielä kömpelöhköä, kun Kapun kanssa sitä ei kuurouden vuoksi tosiaan hirveästi ole tullut käytettyä.. :D Mutta. Tämä ainaisen ihana ja täydellinen blogger taas sitten puolestaan takkuilee. Ilmoittaa koko ajan, että videon lataamisessa tapahtuu virhe. Videottomaksi jää jälleen siis tämäkin postaus.

Sen sijaan päätin ystäväni tekstin ylimenevästä harrastamisesta inspiroimana kirjoittaa aiheesta, milloinko harrastus- tai käyttökoirasta luopuminen on oikeasti aiheellista. Inton hakureissulla keskustelin vanhempieni kanssa aiheesta ja huomasin, että mielipiteeni isäni kanssa, joka lähinnä aiheesta kanssani väittelikin, eroavat aivan totaalisesti. Itse olen aivan täysin sitä mieltä, että koirasta luopumiselle ei ole tarpeeksi painava syy esimerkiksi koiran ujous, heikkohermoisuus, paukkuarkuus tai pehmeys, puhuen nyt siis erityisesti näiden ns. erittäin vakavamielisten harrastajien harrastuskoirista, yleensä kyseessä juurikin näyttely- tai palveluskoirista. Tästä suljen kuitenkin pois aivan oikeassa käytössä olevat työkoirat, jotka eivät kertakaikkiaan sovellu niille tarkoitettuun oikeaan työhön, kuten vaikka paimennukseen. Silloin paras ratkaisu voi olla etsiä koiralle sille hyvä loppuelämänkoti, jos tilalla tai muulla "työpaikalla" ei ole työhönsopimattomalle koiralle resursseja. Mutta vain niissä tapauksissa, joissa koira on kuitenkin valittu tarkkaan ja kaikki mahdollinen ennakkotyö pennun osalta on tehty aiemmin niin hyvin kuin suinkin ja päätöksestä ollaan oltu varmoja, mutta silti valinta on mennyt vikaan.

Kuvitelkaamme nyt siis tilanne, jossa Heta Hulluharrastaja hankkii itselleen vaikkapa jonkin tyypillisen palveluskoirarodun edustajan, kuten maailmankuulun saksanpaimenkoiran. Heta on harrastanut aikaisempien koiriensa kanssa monia pk-lajeja ja kilpaillut tokossakin ja nyt hän haluaisi aina vain ärhäkämmän ja kovaviettisemmän koiran, jonka kanssa hän pääsisi valloittamaan uusia kisakenttiä ja aina vain pidemmälle. Hän on tutustunut pentueen vanhempiin ja isovanhempiin ja todennut niiden kisanäytön sekä konkreettisen luonteen perusteella, että yhdistelmästä tulisi hänelle juuri se oikea unelmien koira. Pennun kotiuduttua ja kasvettua Heta huomaakin, että pentu on pehmeä, se pelkää monia asioita ja myöskin palautuu säikähdyksistään huonosti. Nämä ominaisuudet vain korostuvat pennun iän myötä ja yhtäkkiä omistaja huomaakin omistavansa kohta 2 vuotiaan koiran, jollaista hän ei ikinä olisi halunnut. Koira tuntuu hänen käteensä todella pehmeältä ja Heta itsekin tiedostaa, ettei suhde koiraan ole hyvä. Lopulta hän päättää luopua koirasta, koska siitä ei ole esimerkiksi suojeluun eikä eläin muutenkaan ole hänen tyyppisensä. Arkielämä kyseisen koiran kanssa ei tunnu tarjoavan Hetalle mitään.

Mielestäni tämänkaltainen asennoituminen on täysin väärin ja ehdotonta luonnetyyppiä kun itse olen, jopa tuomittavaa. Vaikka koira hankittaisiin sillä silmällä, että sen kanssa olisi tarkoitus nimenomaan harrastaa aktiivisesti ja "vakavasti", kilpaillakin, koiran sopimattomuus lajeihin tai omaan käteen ei ole luopumisperuste. Eläintä hankkiessa järkähtämättömiä ennakkoasenteita ei saa olla. Mielestäni omistajan täytyy silloin itse luopua omista mahdollisesti pakkomielteisistä haaveistaan ja etsiä jotakin, josta sekä omistaja että koira nauttivat. Tietysti elo koiran kanssa, joka on juuri päinvastainen mitä itse on halunnut, mahdollisesti omistanut ja joka ei ole niin hyvin omaan käteen sopiva, on varmasti aluksi haastavaa. Mutta mielestäni varmasti sen arvoista. Koira on, aivan kuten ihmislapsikin, yksilö ja persoona, ei mikään mittatilaustyö. Koiraa hankkiessa ja halutessa sinä haluat harrastuskaveria, perheenjäsentä, elävää olentoa joka jakaa kanssasi vuodesta joka ikisen päivän seuraavat päälle kymmenen vuotta jos hyvin käy, et kilpailupokaaleita lasikaappiisi. Tai näin sen siis pitäisi mennä. Kasvattajalle ei laiteta listaan ominaisuuksia joita koirasta on löydyttävä, vaikka tietysti aina tulisi poikkeuksetta miettiä, rotu, kasvattaja ja yksilö äärettömän tarkkaan niiden ominaisuuksien mukaan, jolloin voi jo suht tarkasti tietää minkätyyppinen koira sieltä oikein on tulossa. Mutta vaikka kuinka juuri siihen itsellensä tulevaan pentuun tutustuisi ja se vaikuttaisi juuri oikealta, ei voida varmaksi sanoa minkälainen yksilö siitä kasvaa tai mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Ainahan on mahdollista, että juuri tämän esimerkin haluaman koiran kaltainen eläin joutuu esimerkiksi onnettomuuteen, jolloin siitä voisikin tulla epävarma ja säikky. Koskaan ei voi tietää. Eläimen hankkiessasi sitoudut hoitamaan ja pitämään siitä huolta sen loppuelämän ajan, vaikkei se olisikaan juuri niin sataprosenttisesti aivan "täydellinen" juuri sinulle. Täytyy olla valmis joustamaan omista perfektionistisista haavekuvistaan. On sitten taas aivan eri asia, jos koirasta luovutaan oikeasti koiran parhaan vuoksi. Tätä ei tule sekoittaa omistajan ylitiukkoihin vaatimuksiin ja harhaluuloista johtuvaan luopumiseen.

Mielestäni tutustuminen lajiin, rotuun, kasvattajan koiriin, pentueen sukuun ja juuri Siihen pentuun on tehtävä aivan äärimmäisen huolella ja tiukalla sihdillä, jolloin näiltä tapauksilta voitaisiin välttyä. Luomassani esimerkissä Heta olikin tehnyt aivan liian vähän taustatutkimusta tulevan koiran suhteen. Ja tietysti mitä tarkemmat vaatimukset koiralle ovat, niin aina vain tarkan tausta- ja harkintatyön merkitys suurenee. Jos koira ei kuitenkaan ole odotetun kaltainen, silloin mielestäni täytyy muokata asenteita omistajan korvien välissä, ei pyrkiä muuttamaan koiran perusluonnetta täysin erilaiseksi mitä se yksinkertaisesti ei ole tai luopua siitä. Myös kunnianhimoisista kilpailusuunnitelmista on pystyttävä luopumaan. Koirat, kuten myöskään muutkaan eläimet, eivät ole tavaroita joita vaihdellaan ja pistetään eteenpäin kunnes hyvällä tuurilla se "juuri oikea" sattuu kohdalle. Kaikenkaikkiaan voikin olla, että aivan täsmälleen täydellistä koiraa ei ole olemassa, jolla olisi aivan ne kaikki ominaisuudet joita kukin haluaisi omalle lemmikilleen juuri oikeassa mittasuhteessa ja jolla taas joitakin epähaluttuja luonteenpiirteitä ei olisi ollenkaan. Mielestäni lähes mistä tahansa koirasta voi saada juuri Sen Oikean, vaikka se olisikin omaan mieleen vähän liian pehmeä, väärän värinen tai liian pieni. On aivan täysin omasta asenteesta kiinni, kuinka koiraasi suhtaudut, minkälaisille piirteille oikeasti annat painoarvoa. Koko tekstin pointtina on siis se, että juuri sinun täytyy osata arvostaa juuri sitä sinun koiraasi, oli se sitten minkälainen tahansa. Loppujenlopuksi visio viimeisen päälle täydellisestä koirasta on vain ja ainoastaan siellä ihmisen päässä. Eläimen hankkijana ja omistajana on oltava valmis joustamaan ja mukautumaan tietynkaltaisiin tilanteisiin nelijalkaisen ehdoilla. Paljon voidaan aina tehdä töitä esimerkiksi koiran arkuuden eteen, näidenkin kysymysten ongelmallisuus pohjautuukin oikeasti vain siihen, ettei eläimen eteen olla valmiita tekemään mahdollisesti vuosien työtä. Halutaan heti se helppo, täydellinen mittatilauskoira jota ollaan haluttu, ja jos asiat ei menekään niinkuin piti, koirassa on automaattisesti vika ja se pistetään eteenpäin.

Harrastaminenhan pohjautuu nimenomaan hyvän suhteen luomiseen, hauskanpitoon yhdessä. Jos kaikki olisi pilkun päälle ja niinkuin tilaukseen kirjoitettiin, missä olisi koko koirailun miellekkyys ja ne haasteet? Kehittyminen koiran omistajana, kouluttajana, lukijana ja ylipäätänsä koiraharrastajana olisi hyvin yksitoikkoista niin sanotun itselle räätälöidyn koiran kanssa. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka laittavat koiran eteenpäin sen takia, ettei siitä olekkaan kisaamaan tai muuten se ei ole "tarpeeksi". Entä pohjatyö? Vastuu? Omatunto? Kiintymys? Kriteerejä koiran luonteen osalta ei yksinkertaisesti vaan saisi laittaa liian kapeaksi. Koirasi on ystäväsi. Se arvostaa sinua ja joka tapauksessa ansaitsee myös sinun arvostuksesi. Eläimet eivät tunne käsitettä rakkaus, mutta me ihmiset tunnemme, ja sen koiramme ansaitsevat kaikkine niin kutsuttuine puutteineen. Koira, joka on päinvastainen mitä ihanteesi ovat, voi silti olla sinulle juuri se maailman ihanin, tärkein ja rakkain eläinystävä, jonka koskaan elämäsi aikana tulet omistamaan. Kaksi persoonaa voi olla juuri täydellinen yhdistelmä toisillensa, jos sinä annat siihen mahdollisuuden.

Sosiaalikoira

Lupailin treenivideoita muun muassa meidän istumis- sekä valjasharjoittelusta, mutta kävikin niin että meidän valjastreenit päätyivät siihen, että iskin poitsulle valjaat päälle, puuhailtiin kaikkea kivaa ja otin valjaat pois. Valjaiden pääaukko on niin isoimmillaankin niin pieni, ettei sitä saa kovin sulavasti otettua pois päin, ja muutenkin ihan hyvä näin, eivät ne valjaat niin kumma juttu ole. Hieman tuo välillä ihmetteli että mitä siellä niskassa onkaan, mutta sitten taas leikki jatkui. Eiköhän Into nopeasti niihin totu. Istumisvideo oli taas puhtaasti niin kohiseva ja tumma, etten sitä kehdannut edes ruveta youtubeen lataamaan, joten täytynee tehdä uusi yritys sen osalta paremmassa valossa.

Tänään meillä tuli käymään ystäväni ja hänen whippettinsä Usva. Koirat olivat nähneet jo kerran aikaisemminkin, jolloin myös leikittiin takapihalla. Usva on hyvin raju leikkijä, ja vipukkamaiseen tyyliin juoksee juoksemistaan ja jyräsikin tuota nallukkaa useampaankin otteeseen kumoon. Itse olin hieman epävarma ja olinkin kokoajan kyykyssä lähettyvillä jos Into kaipaisikin tukea ja välillä sitten muuten otin pentua syliin rauhoittumaan. Mutta mitä vielä, syliin kun tuon nappasi niin rimpuilua vaan, nopeasti pois ja takaisin leikkimään! Nyt toisella kerralla poju oli vielä varmempi ja hirveän murinan kera hyppäsi aina vain uudestaan isomman kaverin niskaan. Takapihalla riehumisen jälkeen molemman olivat aivan kuolaisia ja selkeästi virtaa oli tullut purettua (mutta oli sitä kyllä ollutkin!).

Katsokaapa tassujen kokoeroa!

Useampaan otteeseen tuli kyllä naurettua tuolle pienelle mammutille, kun se koitti epätoivoisen sitkeästi pysytellä sprintterikaverin perässä. Ensimmäisellä kerralla poju yritti valtavilla tassuillaan koheltaa toisen perässä kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa oli jo selkeästi huomattavissa, että tuo oli jo tajunnut kuinka paljon nopeampi toinen on ja välillä pentua meinasi se selkeästi turhauttaakin. Menoa ja riemua jokatapauksessa riitti ja Into on kyllä kovaääninen leikkijä, haukkuu sekä murisee, mutta pärjää näköjään jo näinkin pienenä hienosti isompien kavereiden kanssa, vaikka painoa on vasta n.5kg eli puolet Usvaa vähemmän. Sisälle tultaessa sitten paini edelleen jatkui ja koipieläin äkkäsin Inton luun. Sitä sitten jahtailtiin ja välillä hieman puolusteltiinkin. Koirat eivät millään meinanneet malttaa käydä nukkumaan ja loppujen lopuksi meininkiä olikin sitten hieman rauhoiteltava, että varsinkin pentu sai unen päästä kiinni.

Kapuahan ei pienenä ole sosiaalistettu tarpeeksi, ja iän myötä syntymäkuurouden mukana tullut epäluuloisuus on kasvanut niin suureksi epäsosiaalisuudeksi, että Kaapo tulee todella harvan koiran kanssa toimeen. Ohituksetkin olivat ennen yhtä tuskaa, mutta nykyään ne ovat menneet jo pitempäänkin ihan hyvin. Naapurissa elelevä Neela-kleini on yksi niistä harvoista, kenet se suvaitsee, muttei oikeastaan edes osaa leikkiä eikä reagoi toiseen mitenkään. Tämä on todella surullista, ja olen monestikin meinannut kieriä huonossa omatunnossa asian takia, mutta olinhan vasta 8-vuotias kun Kapu meille tuli, joten ei minulla ole osaa eikä arpaa tämän asian kanssa. Neela ja Kapu ovat olleet tekemisissä heti N:än pentuajoista, joten sekin on oppinut, ettei vanhaherra ota minkäänlaista kontaktia ja lenkillä ovatkin kuin toista ei olisikaan.

Koko tämä koirasosiaalimaailma on minulle itselleni siis täysin uusi. Tottakai olen kavereiden ja heidän koiriensa kanssa koirapuistoillut ja muuta, mutta olen monen monta vuotta jo tottunut aina ajattelemaan että "voidaanko mennä sinne, onko siellä koiria, millaisia, onko kiinni, entä lapsia..." jnejne. Toisten painia katsellessa tunne oli sanoin kuvailematon. Into on lapsiperheestä, suuresta koiralaumasta, ollaan nyt jo nähty muutamaa koirakaveria, paljon ihmisiä ja kaikki on mennyt loistavasti. Lapsivieraitakin on tulossa, sosiaalistamiseen todella aion panostaa sen 110% ettei tämän koiran kohdalla jää ainakaan siitä kiinni. Australianpaimenkoirahan ei yleisesti ole mikään ns. yltiösosiaalinen koirapuistokoira, mutta että nyt todella olen saamassa sen koiran, jonka kanssa voisin mennä ja tulla huoletta ja joka ei olisi muille koirille tai esimerkiksi lapsille aggressiivinen. Olen niin onnellinen. Koirien leikki on jotain niin riemukasta katseltavaa.

Gaselli ja kiinalainen

Kaverin lähdettyä Into nukkuikin sitten monen monta tuntia. Herättyään poju sai ruoan ja mikä hirmunälkä sillä olikin! Välillä tuntuu, että saakohan tuo nassikka varmasti tarpeeksi ruokaa, kun ruoka-ajan lähestyessä on niin levoton ja ahmii sapuskansa aivan tolkuttomalla tahdilla. Mahdollisesti tästä johtuen Into hikkaileekin tosi usein? Joskus jopa yökkii. Oksentanut se ei kuitenkaan ole. Oikeastaan aivan kaikki mitä sille on tähän asti annettu (nappulat, nauta, sikanauta, vaisto-pullat, nauhdannahka- ja savustetut luut) ovat kelvanneet valtavalla ruokahalulla, mikä myöskin kummastuttaa - Kapukun on taas niin nirso, että raakaruoka on oikeastaan ainoa joka uppoaa kunnolla lähes poikkeuksetta. Moniruokaisuus on kuitenkin tietysti hyvä asia, vaikka tuntuukin että se on ihan sama mitä tuolle antaa, pieniksi makulisiksi kun olen nappulan sekaan antanut lihoja.

Eilen pentu sai ensimmäistä kertaa pienen määrän sikanautajauhelihaa, josta ilmeisesti johtuen sillä menikin sitten vatsa sekaisin. Kolmeen yöhön (vaiko neljään?) poju ei ollut tehnyt mitään tarpeita sisälle, kun käydään yöllä ulkona, mutta nyt se sitten ripuloi oman vilttinsä päälle puoli tuntia ennen omaa herätystäni jotta oltaisiin menty ulos. Hieman harmitti, etten ollut herännyt toisen liikehdintään, mutta yleensä heräänkin juuri siihen paperin kahinaan joten eihän sille mitään voi. Tänään annoinkin sille sitten tutulta saatua Oralade-merkkistä nestetasapainon palauttajaa. Hyvin kelpasi, saa nähdä onko maha vielä huomenna kuinka löysällä.

Kuinka kirjoittaa ensimmäinen postaus?

Siinäpä vasta visainen kysymys. Monet aloittavat esittelypostauksella, vähintään pienellä koirahistoriansa avaamisella mutta jätän sen nyt myöhemmäksi. Aivotoiminta on jo nimittäin melko yksitoikkoista aivan liian suuren univelan vuoksi.

Pentu on nyt sitten vihdoin kotona! Haettiin nassikka perjantai-iltana. Kotimatkalla ensimmäiset viisitoista minuuttia itki, mutta sen jälkeen oli oikein mallikkaasti. Kerran katsoin että rupeaako kakomaan, mutta loppujenlopuksi selvittiin koko matka myös oksentamatta. Kotiin saavuttua mentiin heti ensimmäisenä takapihalle, ja kyllä sai itse ihmetellä ja pällistellä kuinka älyttömän rohkea Into on. Ei mitään arkailuja, pissat tehtiin hienosti ja uteliaasti tutkittiin että mitä täältä löytyykään. Sisällä sama juttu, oikein reippaasti lähti tutkimaan paikkoja ja virtaa tuntui olevan hirveästi. Ruoka syötiin valtavalla ruokahalulla, leikittiinkin ihan kunnolla. Tottakai jonkin tasoista levottomuutta oli havaittavissa ja välillä tuo kuljeskeli lelu suussa pitkin kämppää hieman kaipaillen, mutta kun itsekin klo 11 aikoihin kävin rättiväsyneenä nukkumaan, niin poju rauhoittui todella hienosti. Yöllä ei enää itkeskellyt eikä sänkyynikään hirveästi pyrkinyt. Kuuden aikoihin heräsin siihen, että Into oli jo herännyt ja teki pissat paperille. Aikaisemmin oli tehnyt toisetkin, nekin hienosti paperille, jee! Tarkoitus oli ollut mennä ulos vasta myöhemmin, mutta enhän minä enää unta saanut kun toisen liikkeitä kuuntelin ja mentiin sitten jo melko pian.



Tämä päivä on mennyt jo täysin ilman itkeskelyjä eikä pentu näytä olevan hukassa oikeastaan enää ollenkaan. Nukahtaa kyllä johonkin lähettyville ja on tietysti vielä niin tarkkaavainen, että ei siitä oikein sitten kärsi liikkua kun muuten toinen herää. Kovasti härdelliä meillä onkin ollut jo tänään, kun sisko sekä isän kanssa autokauppaa hierova mies ovat käyneet jo meillä. En tästä ollut tiennyt, joten aikaisemmin olin kaikenlisäksi pyytänyt jo naapurissa asustelevan Tiian käymään. Pikku-ukko on suhtautunut kaikkiin todella hienosti, vähintään käynyt reippaasti moikkaamassa jos nyt leikkimään ei ihan ole jaksanut rupeemaan. Aidan läpi on moikkailtu myös naapurin Neela-kleinspitziä. Pystykorva on kovin varautunutta ja ujoa sorttia ja pennun tullessa aivan aitaan kiinni (tai parhaimmillaan pujottaessaan pään siitä läpi) murisi Neela kovinkin, josta tämä lähinnä vain innostui. Jälleen Into oli todella rohkea, tutkaili vain tilannetta ja välillä tuli höntsäilemään sitten meidän ihmisten kanssa.

Tänään muistin myös aloittaa jo meidän sisäsiisteyspäiväkirjan. Eilen saatiin tervetuliaiskakat joulukuusen alle ja myöhemmin vielä toiset, mutta tänään kaikki raskaammat tarpeet ollaankin saatu jo ulos, mistä olen ollut todella tyytyväinen! Ei nimittäin ihan lempituoksuihini kuulu tuo kakan tuore lemahdus, tosin minulla taitaakin olla jotenkin kyllä yliherkkä nenä muutenkin vähän kaikelle, myönnettäköön.. Suurin osa pissoistakin ollaan tehty ulos. Saa nähdä, kuinka pystyn rentoutua nukkumaan ensi yönä.



Pojulla on tosiaan kyllä hirmu määrä energiaa ajatellen, että se on tosiaakin tullut vasta eilen. Tänään ollaan tongittu jo nameja pahvipakkauksista, otettu hieman istumista sekä tietysti muuten vain leikitty. Oman nimensäkin taitaa ainakin jotenkin jo tunnistaa, pää kääntyy kyllä hyvin nopeasti. Aamulla takapihalla olikin todella mukavaa jäädyttää juuri sängystä hypännyttä omistajaa, ja pällisteltiinkin sielä sitten yli tunti, kun sisälle tultaessa pentu aina vain huusi uudestaan ulos. Ei sillä sitten mitään hätää ollut, pihalla oli vain niin kivaa ihmetellä maailman menoa.. Hömppä. Hienosti tuo kyllä osaa ilmoittaa hädästään, vinkuu ja menee takapihan ovea raapimaan. Hieman tuota kyllä stressasin, (myönnettäköön) että kuinka osaa pyytää ulos/tehdä paperille, mutta aivan loistavasti on lähtenyt menemään.

Maanantaina olisi tarkoitus hypätä taas autoon ja kaupunkiin valjasostoksille. Postaus näköjään otti ja venähti, mutta onhan tuossa seassa nyt edes muutama kuva tämänpäiväisistä ulkoiluista. Nyt pikku-ukko onkin koisaillut jo monen monta tuntia, saapa nähdä kuinka paljon sillä on sitten virtaa kun se tuosta herää..