Sosiaalikoira

Lupailin treenivideoita muun muassa meidän istumis- sekä valjasharjoittelusta, mutta kävikin niin että meidän valjastreenit päätyivät siihen, että iskin poitsulle valjaat päälle, puuhailtiin kaikkea kivaa ja otin valjaat pois. Valjaiden pääaukko on niin isoimmillaankin niin pieni, ettei sitä saa kovin sulavasti otettua pois päin, ja muutenkin ihan hyvä näin, eivät ne valjaat niin kumma juttu ole. Hieman tuo välillä ihmetteli että mitä siellä niskassa onkaan, mutta sitten taas leikki jatkui. Eiköhän Into nopeasti niihin totu. Istumisvideo oli taas puhtaasti niin kohiseva ja tumma, etten sitä kehdannut edes ruveta youtubeen lataamaan, joten täytynee tehdä uusi yritys sen osalta paremmassa valossa.

Tänään meillä tuli käymään ystäväni ja hänen whippettinsä Usva. Koirat olivat nähneet jo kerran aikaisemminkin, jolloin myös leikittiin takapihalla. Usva on hyvin raju leikkijä, ja vipukkamaiseen tyyliin juoksee juoksemistaan ja jyräsikin tuota nallukkaa useampaankin otteeseen kumoon. Itse olin hieman epävarma ja olinkin kokoajan kyykyssä lähettyvillä jos Into kaipaisikin tukea ja välillä sitten muuten otin pentua syliin rauhoittumaan. Mutta mitä vielä, syliin kun tuon nappasi niin rimpuilua vaan, nopeasti pois ja takaisin leikkimään! Nyt toisella kerralla poju oli vielä varmempi ja hirveän murinan kera hyppäsi aina vain uudestaan isomman kaverin niskaan. Takapihalla riehumisen jälkeen molemman olivat aivan kuolaisia ja selkeästi virtaa oli tullut purettua (mutta oli sitä kyllä ollutkin!).

Katsokaapa tassujen kokoeroa!

Useampaan otteeseen tuli kyllä naurettua tuolle pienelle mammutille, kun se koitti epätoivoisen sitkeästi pysytellä sprintterikaverin perässä. Ensimmäisellä kerralla poju yritti valtavilla tassuillaan koheltaa toisen perässä kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa oli jo selkeästi huomattavissa, että tuo oli jo tajunnut kuinka paljon nopeampi toinen on ja välillä pentua meinasi se selkeästi turhauttaakin. Menoa ja riemua jokatapauksessa riitti ja Into on kyllä kovaääninen leikkijä, haukkuu sekä murisee, mutta pärjää näköjään jo näinkin pienenä hienosti isompien kavereiden kanssa, vaikka painoa on vasta n.5kg eli puolet Usvaa vähemmän. Sisälle tultaessa sitten paini edelleen jatkui ja koipieläin äkkäsin Inton luun. Sitä sitten jahtailtiin ja välillä hieman puolusteltiinkin. Koirat eivät millään meinanneet malttaa käydä nukkumaan ja loppujen lopuksi meininkiä olikin sitten hieman rauhoiteltava, että varsinkin pentu sai unen päästä kiinni.

Kapuahan ei pienenä ole sosiaalistettu tarpeeksi, ja iän myötä syntymäkuurouden mukana tullut epäluuloisuus on kasvanut niin suureksi epäsosiaalisuudeksi, että Kaapo tulee todella harvan koiran kanssa toimeen. Ohituksetkin olivat ennen yhtä tuskaa, mutta nykyään ne ovat menneet jo pitempäänkin ihan hyvin. Naapurissa elelevä Neela-kleini on yksi niistä harvoista, kenet se suvaitsee, muttei oikeastaan edes osaa leikkiä eikä reagoi toiseen mitenkään. Tämä on todella surullista, ja olen monestikin meinannut kieriä huonossa omatunnossa asian takia, mutta olinhan vasta 8-vuotias kun Kapu meille tuli, joten ei minulla ole osaa eikä arpaa tämän asian kanssa. Neela ja Kapu ovat olleet tekemisissä heti N:än pentuajoista, joten sekin on oppinut, ettei vanhaherra ota minkäänlaista kontaktia ja lenkillä ovatkin kuin toista ei olisikaan.

Koko tämä koirasosiaalimaailma on minulle itselleni siis täysin uusi. Tottakai olen kavereiden ja heidän koiriensa kanssa koirapuistoillut ja muuta, mutta olen monen monta vuotta jo tottunut aina ajattelemaan että "voidaanko mennä sinne, onko siellä koiria, millaisia, onko kiinni, entä lapsia..." jnejne. Toisten painia katsellessa tunne oli sanoin kuvailematon. Into on lapsiperheestä, suuresta koiralaumasta, ollaan nyt jo nähty muutamaa koirakaveria, paljon ihmisiä ja kaikki on mennyt loistavasti. Lapsivieraitakin on tulossa, sosiaalistamiseen todella aion panostaa sen 110% ettei tämän koiran kohdalla jää ainakaan siitä kiinni. Australianpaimenkoirahan ei yleisesti ole mikään ns. yltiösosiaalinen koirapuistokoira, mutta että nyt todella olen saamassa sen koiran, jonka kanssa voisin mennä ja tulla huoletta ja joka ei olisi muille koirille tai esimerkiksi lapsille aggressiivinen. Olen niin onnellinen. Koirien leikki on jotain niin riemukasta katseltavaa.

Gaselli ja kiinalainen

Kaverin lähdettyä Into nukkuikin sitten monen monta tuntia. Herättyään poju sai ruoan ja mikä hirmunälkä sillä olikin! Välillä tuntuu, että saakohan tuo nassikka varmasti tarpeeksi ruokaa, kun ruoka-ajan lähestyessä on niin levoton ja ahmii sapuskansa aivan tolkuttomalla tahdilla. Mahdollisesti tästä johtuen Into hikkaileekin tosi usein? Joskus jopa yökkii. Oksentanut se ei kuitenkaan ole. Oikeastaan aivan kaikki mitä sille on tähän asti annettu (nappulat, nauta, sikanauta, vaisto-pullat, nauhdannahka- ja savustetut luut) ovat kelvanneet valtavalla ruokahalulla, mikä myöskin kummastuttaa - Kapukun on taas niin nirso, että raakaruoka on oikeastaan ainoa joka uppoaa kunnolla lähes poikkeuksetta. Moniruokaisuus on kuitenkin tietysti hyvä asia, vaikka tuntuukin että se on ihan sama mitä tuolle antaa, pieniksi makulisiksi kun olen nappulan sekaan antanut lihoja.

Eilen pentu sai ensimmäistä kertaa pienen määrän sikanautajauhelihaa, josta ilmeisesti johtuen sillä menikin sitten vatsa sekaisin. Kolmeen yöhön (vaiko neljään?) poju ei ollut tehnyt mitään tarpeita sisälle, kun käydään yöllä ulkona, mutta nyt se sitten ripuloi oman vilttinsä päälle puoli tuntia ennen omaa herätystäni jotta oltaisiin menty ulos. Hieman harmitti, etten ollut herännyt toisen liikehdintään, mutta yleensä heräänkin juuri siihen paperin kahinaan joten eihän sille mitään voi. Tänään annoinkin sille sitten tutulta saatua Oralade-merkkistä nestetasapainon palauttajaa. Hyvin kelpasi, saa nähdä onko maha vielä huomenna kuinka löysällä.