Lomalaisten terveiset loskaisilta poluilta

Viime viikolla tällä kaksilahkeisella onkin ollut hiihtoloma, joten lenkkeiltiin ja puuhailtiin aivan erilaisella moodilla nuo lomapäivät. Nyt kun lämpötilakin on hieman pidempään hiihdellyt pääasiassa plussan puolessa, asfalttitiet ovat jo täysin sulat ja metsäpoluillakin on enää ohut jääkerros. Parina päivänä paistoi aurinkokin kunnolla ja linnut ovat alkaneet muistutella olemassaolostaan. Olisikohan se mahdollista, että kevät olisi tulossa?!

Heinolan upeat lenkkimaastot eivät juuri nyt puhu aivan puolestaan..

Lenkkeillään edelleen melko paljon umpimetsässä, tuo maastomakkara tykkää siitä ehdottomasti kaikista eniten ja oikeastaan poluilla onkin jään vuoksi hankalampi kävellä. Tuo ryteiköissä kulkeminen onkin jotenkin erityisesti Inton mieleen, ja se saakin hirveitä hepuleita painaen pitkin maita ja mantuja ja mikä olisikaan omistajalle sen onnellisempaa katseltavaa, kuin onnellinen ja terve pentu? Bloggerin takkuilessa jälleen, ette valitettavasti pääse nauttimaan meidän metsähömppäilystä elävänä kuvana vaan saatte tyytyä aivan tavallisiin valokuviin..

Huomatkaa mustat (isommat ja ei pinkit<3) valjaat!

Muutama päivä sitten nähtiin myös uutta kaveria, nimittäin bullterrieri Nessua. Vaikka tällä neidillä onkin kaksinkertainen massa Intoon verrattuna, poju pisti oikein kunnolla hanttiin ja kunnon leikithän siinä saatiin aikaisiksi! Melko pitkään koirat rymysivätkin ja Into olisi vielä tyypillisesti jatkanutkin vaikka kuinka, mutta kaverille rupesi rymyäminen jo riittämään. Tuo penne riekkuisi itsensä kyllä joka kerta aivan tappiin asti, millään ei malttaisi lopettaa. :)

Vakikaveria, Usva-whippettiä ollaan nähty edelleen useasti ja paria pikkukoirakaveriakin pariin otteeseen, vaikka ei niistä tuolle riiviölle oikein leikkiseuraa ole. Huomenna lähdetäänkin Inton kanssa tuolle yksityiselle treenikentälle tapaamaan kolmea rotutoveria, josta taisin aikaisemmin jo mainitakin. Sieltä siis myös luvassa kuvasaastetta!

Kyllä sitä vaan saa aina päivitellä kuinka helppo ja pätevä nassikka tuo on, kerrassaan upea tapaus. Välillä ulkona (varsinkin pimeällä) esimerkiksi ihmiset tummissa, kahisevissa tuulipuvuissa pelottavat ja joskus jännäillään tietysti mitä milloinkin vastaan tulee. Luonnetta tuossa pakkauksessa on kyllä, mistä henkilökohtaisesti pidän erittäin paljon. Taisteluhalua löytyy ja kaikkia ollaan aina menossa innolla moikkaamaan. Ohimeneville koirille joskus meinaa hieman epävarmuuttaan pöhistä, mutta namittamisella ottaa tosi kivasti kontaktin eikä välitä mistään ohikulkijoista! Näihin tilanteisiin yritän kytkeä vihjesanan "ohi".

Mitään hirveätä testaushalua tai juuri minkäänlaista komentamista Intolla ei tässä iässä vielä ainakaan ole, saa nähdä mitä teinelyt sitten aikanaan tuovat tullessaan. Kaikista säikähdyksistä, esimerkiksi kovista äänistä yms poju palautuu äärettömän nopeasti - jos edes pelästyy ollenkaan. Äskenkin tuo kaatoi seinää vasten olleen koiraportin ja itse sain lähes sydänhalvauksen kun tätä postausta naputtelin napit korvissa, ja kun menin katsomaan, niin Into hieman hämmentyneenä kierteli portin ympärillä muttei ollut mitenkään säikähtänyt saatika poissa tolaltaan. Tämä on tietysti äärettömän hyvä piirre.

Kaupungilla ollaan oltu porukoitten ruokaostoksilla käydessä mukana, samalla tulee kätevästi tuota autoilutreeniä, kun käydään katselemassa vähän muutakin kun tuota eräjormailuelämää. On se vain kasvanut hirveästi (kyllä, aion todennäköisesti päivitellä tätä joka ikisessä postauksessa), äsken erehdyin pojun pikkupentualbumeihin ja voi että. Onhan se kyllä painoakin saanut toisen mokoman, mitä sillä oli tullessaan. Kapun autoturvavaljaatkin ovat kakaralle jo juuri sopivat, vaikka vasta muutama viikko sitten ne olivat aivan valtavat..

Muuta erikoista me ei olla sitten puuhailtukaan. Itselleni on kyllä tietynlainen "haaste" ylläpitää tällaista pentublogia juuri sen vuoksi, kun harvemmin tulee mitään spesiaalia ja pienen koiran kanssa arki on tietysti tällaista hömppäilyä ja ihmettelyä. Parhaani mukaan koitan kuitenkin tänne aina jotain keksiä kuvien kera, postausehdotuksia otan ilolla vastaan!

Kaupunkihienostelua ja uusia kavereita

Tällä viikolla kävimme ensimmäistä kertaa kaupungilla, eli tämän meidän pikkukylämme keskuksessa. Pörräilimme torin ympärillä mahdollisimman suuressa ihmisvilinässä porukoiden kauppareissun ajan (tosin Heinolan suuri ihmisvilinä syntyykin ylipäätänsä siitä, että torilla on useita ihmisiä). Kyllä sitä vaan aina yllättyy kuinka hieno ja rohkea pentu tuo onkaan! Autossa oleminen ja matkustaminenkin menivät hyvin. Kaksi kertaa ollaan nyt käyty ja ainoa asia joka pelotti, oli erään mummon perässä vetämä matkalaukku. Hiekoitetulla tiellä siitä kuului sen verran kova ja epämääräinen räminä, että Into meinasi lähteä sitä karkuun ja mennessäni kyykkyyn se tulikin hakemaan minusta turvaa. Nassikan reaktion huomatessaan mummo kuitenkin pysähtyi ja sitten saatiin käydä ihmettelemässä ja vähän nuuskuttelemassa laukkua. Tässä vaiheessa ympärillä olikin jo niin paljon kaikkea muuta kiinnostavaa, että hyvä kun poju malttoi laukkua käydä haistamassakaan. Kaiken lisäksi itselleni tuli tuosta todella hyvä mieli, ihanaa kun on vielä niitä ihmisiä ja myöskin vanhoja ihmisiä jotka ovat niin ystävällisiä ja mukavia! Hymy oli kyllä herkässä. :)

Laskeskelin, että meillä on käynyt jopa noin kaksikymmentä vierasta ihmistä joko ihan Intoa varta vasten moikkaamassa tai muuten jonkunlaisten asioiden puitteissa. Pitkiä ihmisiä, lyhyempiä henkilöitä, levottomia ja rauhallisia ihmisiä, jopa kaksi ala-asteelaista lasta ollaan saatu käymään vaikka lähipiirissä lapsia meillä ei juuri olekaan. Ja torilta ollaan saatu vähintään saman verran uusia ihmiskontakteja, joista myöskin muutama ovat olleet lapsia. Ei siis nyt ainakaan ihan metsään ole mennyt tämä sosiaalistaminen. Koiria taasen ollaan kunnolla treffailtu neljää, joista yksi on sen verran arempi tapaus ettei tuon vauhtihirmun kanssa ole voinut sitä vapaaksi päästää. Tällä viikolla tuttavani kävikin vajaan vuosikaan colliensa kanssa meillä ja ihan hyvin koirilla natsasi; nokkaeläimeltä ei mennyt hermot tuohon karvoissa roikkuvaan ipanaan. Kuvia ei valitettavasti tullut otettua kaupungilta eikä koirien leikeistä, mikä nyt jälkeenpäin harmittaa kyllä kovasti. Varsinkin kuva pitkistä, rotevista taksimiehistä kyykkyringissä tuon pennun ympärillä olisi ollut varsin mainio. Taisin vihdoin ja viimein kuitenkin saada tuon videon nyt pelittämään! Tässä siis superhienon Into-aussien ja tohelon amatööriomistajansa huikean viihdyttävä istumisvideo. Pian varmaan latailen toisenkin, ollaan käskyssä edistytty selkeästi.

Monissa asioissa ollaankin tehty pieniä edistysaskelia. Valjaiden käyttö on huomattavasti helpompaa, Into jaksaa jo odottaa hyvin, että saan henkselit kiinni tai pois päältä eikä rimpuile tai kääntyile käsiä katsomaan juuri yhtään. Valjaat päällä tuo ei oikeastaan enää reagoi niihin ollenkaan, ei rapsuttele eikä ihmettelekään. Jätä-käskyä ollaan edelleen harjoiteltu niin, että koira on hihnassa ja ruokakuppi lattialla. Koiran lähestyessä ruokaa sanon vihjesanan "jätä" ja kääntyessä poispäin kupista palkka. Tämä menee jo upeasti ja tänään houkutinkupissa olikin jo possun maksaa, mistä lähtee varsin herkullisest tuoksut! Tätä sekä valjaissa kävelyä pitäisi nyt kyllä harjoitella useammin, useampi päivä on mennyt vain höntsäillessä vähän sitä ja tätä ja sosiaalistamisen merkeissä. Vaikka kyllähän se ehdottomasti niin on, että aivan tärkein onkin juuri se kaikenlaisiin ihmisiin, liikenteeseen, koiriin ja kaikkeen mahdolliseen totuttaminen. Mikäli koiran kanssa voi julkisilla paikoilla liikkua eikä se ole aggressiivinen, niin kyllä ne istumiset sun muut ehtii myöhemmin opettaa. Pitää vain itse pitää pää kylmänä ja olla stressaamatta turhia. Älyttömän fiksu nappula tuo kyllä on, hoksaa homman jujun todella nopeasti ja "tänne" sekä "alas" käskyt ovatkin jo hallussa. Ensimmäinen täysin sisäsiisti vuorokausi on nyt myös takana. Vakioksi onkin muodostunut aikalailla parit-kolmet pissat lattialle päivän aikana, mutta nekin aina omasta huolimattomuudesta kun ei ole muistanut ulos viedä.

Tällä viikolla meidän piti nähdä noin puolivuotiasta, suht isoa seropipentua sekä Inton kanssa saman ikäistä sakemanninalkua, mutta valitettavasti molemmat treffit peruuntuivat. Toivottavasti pystytään näkemään koirien kanssa sitten ensi viikolla ja niistä tapaamisista lupaan kyllä sitten edes jonkunlaista kuvasaastetta! Aikuista aussieseuraa on myös parin viikon päästä luvassa jopa kolmin kappalein. Itse olen kyllä hyvin innoissani menossa näitä tapauksia moikkaamaan, australianpaimenkoira kun on rotuna itselleni täysin uusi ja rodunedustajia on aina mukava tavata lisää. Lisäksi olen pohtinut tässä meidän ensikesän kursseja sekä mahdollisia leireilyjäkin, saa nähdä minne päädytään. Korkeavire Oy pitää toukokuusta(?) lähtien täällä Heinolassa ainakin pentuagilitykurssin, täytyykin nyt heti naputella sähköpostia, mitä muita kursseja tarjonnassa olisi. Oletteko te olleet koiraleireillä ja jos, niin kenen järjestämillä? Minkälaisia kokemuksia olette saaneet?

Loppuun vielä Intosta pari kasvukuvaa ettei ihan taas löpinäksi jäisi tämäkin postaus. Torstainahan jätkä tuli 11vko, joten huomenna pitäisi ottaa 10vko 2pv (heh myönnetään unohdin tuon 10 vko kuvan ottamisen pari päivää sitten) kuva, kun joka viikolta haluaisin kuitenkin kasvukuvan. Nythän tuo pitäisi jo madottaa ja pian varata aika ensimmäisiin rokotuksiin! Apua. Ilmeisesti minäkin päädyn niihin jotka päivittelevät mihin se aika häviää. Kummasti koiranpentu muuttaa elämää, päivät todella menevät vauhdilla.

8vko

9vko

Sosiaalikoira

Lupailin treenivideoita muun muassa meidän istumis- sekä valjasharjoittelusta, mutta kävikin niin että meidän valjastreenit päätyivät siihen, että iskin poitsulle valjaat päälle, puuhailtiin kaikkea kivaa ja otin valjaat pois. Valjaiden pääaukko on niin isoimmillaankin niin pieni, ettei sitä saa kovin sulavasti otettua pois päin, ja muutenkin ihan hyvä näin, eivät ne valjaat niin kumma juttu ole. Hieman tuo välillä ihmetteli että mitä siellä niskassa onkaan, mutta sitten taas leikki jatkui. Eiköhän Into nopeasti niihin totu. Istumisvideo oli taas puhtaasti niin kohiseva ja tumma, etten sitä kehdannut edes ruveta youtubeen lataamaan, joten täytynee tehdä uusi yritys sen osalta paremmassa valossa.

Tänään meillä tuli käymään ystäväni ja hänen whippettinsä Usva. Koirat olivat nähneet jo kerran aikaisemminkin, jolloin myös leikittiin takapihalla. Usva on hyvin raju leikkijä, ja vipukkamaiseen tyyliin juoksee juoksemistaan ja jyräsikin tuota nallukkaa useampaankin otteeseen kumoon. Itse olin hieman epävarma ja olinkin kokoajan kyykyssä lähettyvillä jos Into kaipaisikin tukea ja välillä sitten muuten otin pentua syliin rauhoittumaan. Mutta mitä vielä, syliin kun tuon nappasi niin rimpuilua vaan, nopeasti pois ja takaisin leikkimään! Nyt toisella kerralla poju oli vielä varmempi ja hirveän murinan kera hyppäsi aina vain uudestaan isomman kaverin niskaan. Takapihalla riehumisen jälkeen molemman olivat aivan kuolaisia ja selkeästi virtaa oli tullut purettua (mutta oli sitä kyllä ollutkin!).

Katsokaapa tassujen kokoeroa!

Useampaan otteeseen tuli kyllä naurettua tuolle pienelle mammutille, kun se koitti epätoivoisen sitkeästi pysytellä sprintterikaverin perässä. Ensimmäisellä kerralla poju yritti valtavilla tassuillaan koheltaa toisen perässä kerta toisensa jälkeen, mutta tällä kertaa oli jo selkeästi huomattavissa, että tuo oli jo tajunnut kuinka paljon nopeampi toinen on ja välillä pentua meinasi se selkeästi turhauttaakin. Menoa ja riemua jokatapauksessa riitti ja Into on kyllä kovaääninen leikkijä, haukkuu sekä murisee, mutta pärjää näköjään jo näinkin pienenä hienosti isompien kavereiden kanssa, vaikka painoa on vasta n.5kg eli puolet Usvaa vähemmän. Sisälle tultaessa sitten paini edelleen jatkui ja koipieläin äkkäsin Inton luun. Sitä sitten jahtailtiin ja välillä hieman puolusteltiinkin. Koirat eivät millään meinanneet malttaa käydä nukkumaan ja loppujen lopuksi meininkiä olikin sitten hieman rauhoiteltava, että varsinkin pentu sai unen päästä kiinni.

Kapuahan ei pienenä ole sosiaalistettu tarpeeksi, ja iän myötä syntymäkuurouden mukana tullut epäluuloisuus on kasvanut niin suureksi epäsosiaalisuudeksi, että Kaapo tulee todella harvan koiran kanssa toimeen. Ohituksetkin olivat ennen yhtä tuskaa, mutta nykyään ne ovat menneet jo pitempäänkin ihan hyvin. Naapurissa elelevä Neela-kleini on yksi niistä harvoista, kenet se suvaitsee, muttei oikeastaan edes osaa leikkiä eikä reagoi toiseen mitenkään. Tämä on todella surullista, ja olen monestikin meinannut kieriä huonossa omatunnossa asian takia, mutta olinhan vasta 8-vuotias kun Kapu meille tuli, joten ei minulla ole osaa eikä arpaa tämän asian kanssa. Neela ja Kapu ovat olleet tekemisissä heti N:än pentuajoista, joten sekin on oppinut, ettei vanhaherra ota minkäänlaista kontaktia ja lenkillä ovatkin kuin toista ei olisikaan.

Koko tämä koirasosiaalimaailma on minulle itselleni siis täysin uusi. Tottakai olen kavereiden ja heidän koiriensa kanssa koirapuistoillut ja muuta, mutta olen monen monta vuotta jo tottunut aina ajattelemaan että "voidaanko mennä sinne, onko siellä koiria, millaisia, onko kiinni, entä lapsia..." jnejne. Toisten painia katsellessa tunne oli sanoin kuvailematon. Into on lapsiperheestä, suuresta koiralaumasta, ollaan nyt jo nähty muutamaa koirakaveria, paljon ihmisiä ja kaikki on mennyt loistavasti. Lapsivieraitakin on tulossa, sosiaalistamiseen todella aion panostaa sen 110% ettei tämän koiran kohdalla jää ainakaan siitä kiinni. Australianpaimenkoirahan ei yleisesti ole mikään ns. yltiösosiaalinen koirapuistokoira, mutta että nyt todella olen saamassa sen koiran, jonka kanssa voisin mennä ja tulla huoletta ja joka ei olisi muille koirille tai esimerkiksi lapsille aggressiivinen. Olen niin onnellinen. Koirien leikki on jotain niin riemukasta katseltavaa.

Gaselli ja kiinalainen

Kaverin lähdettyä Into nukkuikin sitten monen monta tuntia. Herättyään poju sai ruoan ja mikä hirmunälkä sillä olikin! Välillä tuntuu, että saakohan tuo nassikka varmasti tarpeeksi ruokaa, kun ruoka-ajan lähestyessä on niin levoton ja ahmii sapuskansa aivan tolkuttomalla tahdilla. Mahdollisesti tästä johtuen Into hikkaileekin tosi usein? Joskus jopa yökkii. Oksentanut se ei kuitenkaan ole. Oikeastaan aivan kaikki mitä sille on tähän asti annettu (nappulat, nauta, sikanauta, vaisto-pullat, nauhdannahka- ja savustetut luut) ovat kelvanneet valtavalla ruokahalulla, mikä myöskin kummastuttaa - Kapukun on taas niin nirso, että raakaruoka on oikeastaan ainoa joka uppoaa kunnolla lähes poikkeuksetta. Moniruokaisuus on kuitenkin tietysti hyvä asia, vaikka tuntuukin että se on ihan sama mitä tuolle antaa, pieniksi makulisiksi kun olen nappulan sekaan antanut lihoja.

Eilen pentu sai ensimmäistä kertaa pienen määrän sikanautajauhelihaa, josta ilmeisesti johtuen sillä menikin sitten vatsa sekaisin. Kolmeen yöhön (vaiko neljään?) poju ei ollut tehnyt mitään tarpeita sisälle, kun käydään yöllä ulkona, mutta nyt se sitten ripuloi oman vilttinsä päälle puoli tuntia ennen omaa herätystäni jotta oltaisiin menty ulos. Hieman harmitti, etten ollut herännyt toisen liikehdintään, mutta yleensä heräänkin juuri siihen paperin kahinaan joten eihän sille mitään voi. Tänään annoinkin sille sitten tutulta saatua Oralade-merkkistä nestetasapainon palauttajaa. Hyvin kelpasi, saa nähdä onko maha vielä huomenna kuinka löysällä.

Kuinka kirjoittaa ensimmäinen postaus?

Siinäpä vasta visainen kysymys. Monet aloittavat esittelypostauksella, vähintään pienellä koirahistoriansa avaamisella mutta jätän sen nyt myöhemmäksi. Aivotoiminta on jo nimittäin melko yksitoikkoista aivan liian suuren univelan vuoksi.

Pentu on nyt sitten vihdoin kotona! Haettiin nassikka perjantai-iltana. Kotimatkalla ensimmäiset viisitoista minuuttia itki, mutta sen jälkeen oli oikein mallikkaasti. Kerran katsoin että rupeaako kakomaan, mutta loppujenlopuksi selvittiin koko matka myös oksentamatta. Kotiin saavuttua mentiin heti ensimmäisenä takapihalle, ja kyllä sai itse ihmetellä ja pällistellä kuinka älyttömän rohkea Into on. Ei mitään arkailuja, pissat tehtiin hienosti ja uteliaasti tutkittiin että mitä täältä löytyykään. Sisällä sama juttu, oikein reippaasti lähti tutkimaan paikkoja ja virtaa tuntui olevan hirveästi. Ruoka syötiin valtavalla ruokahalulla, leikittiinkin ihan kunnolla. Tottakai jonkin tasoista levottomuutta oli havaittavissa ja välillä tuo kuljeskeli lelu suussa pitkin kämppää hieman kaipaillen, mutta kun itsekin klo 11 aikoihin kävin rättiväsyneenä nukkumaan, niin poju rauhoittui todella hienosti. Yöllä ei enää itkeskellyt eikä sänkyynikään hirveästi pyrkinyt. Kuuden aikoihin heräsin siihen, että Into oli jo herännyt ja teki pissat paperille. Aikaisemmin oli tehnyt toisetkin, nekin hienosti paperille, jee! Tarkoitus oli ollut mennä ulos vasta myöhemmin, mutta enhän minä enää unta saanut kun toisen liikkeitä kuuntelin ja mentiin sitten jo melko pian.



Tämä päivä on mennyt jo täysin ilman itkeskelyjä eikä pentu näytä olevan hukassa oikeastaan enää ollenkaan. Nukahtaa kyllä johonkin lähettyville ja on tietysti vielä niin tarkkaavainen, että ei siitä oikein sitten kärsi liikkua kun muuten toinen herää. Kovasti härdelliä meillä onkin ollut jo tänään, kun sisko sekä isän kanssa autokauppaa hierova mies ovat käyneet jo meillä. En tästä ollut tiennyt, joten aikaisemmin olin kaikenlisäksi pyytänyt jo naapurissa asustelevan Tiian käymään. Pikku-ukko on suhtautunut kaikkiin todella hienosti, vähintään käynyt reippaasti moikkaamassa jos nyt leikkimään ei ihan ole jaksanut rupeemaan. Aidan läpi on moikkailtu myös naapurin Neela-kleinspitziä. Pystykorva on kovin varautunutta ja ujoa sorttia ja pennun tullessa aivan aitaan kiinni (tai parhaimmillaan pujottaessaan pään siitä läpi) murisi Neela kovinkin, josta tämä lähinnä vain innostui. Jälleen Into oli todella rohkea, tutkaili vain tilannetta ja välillä tuli höntsäilemään sitten meidän ihmisten kanssa.

Tänään muistin myös aloittaa jo meidän sisäsiisteyspäiväkirjan. Eilen saatiin tervetuliaiskakat joulukuusen alle ja myöhemmin vielä toiset, mutta tänään kaikki raskaammat tarpeet ollaankin saatu jo ulos, mistä olen ollut todella tyytyväinen! Ei nimittäin ihan lempituoksuihini kuulu tuo kakan tuore lemahdus, tosin minulla taitaakin olla jotenkin kyllä yliherkkä nenä muutenkin vähän kaikelle, myönnettäköön.. Suurin osa pissoistakin ollaan tehty ulos. Saa nähdä, kuinka pystyn rentoutua nukkumaan ensi yönä.



Pojulla on tosiaan kyllä hirmu määrä energiaa ajatellen, että se on tosiaakin tullut vasta eilen. Tänään ollaan tongittu jo nameja pahvipakkauksista, otettu hieman istumista sekä tietysti muuten vain leikitty. Oman nimensäkin taitaa ainakin jotenkin jo tunnistaa, pää kääntyy kyllä hyvin nopeasti. Aamulla takapihalla olikin todella mukavaa jäädyttää juuri sängystä hypännyttä omistajaa, ja pällisteltiinkin sielä sitten yli tunti, kun sisälle tultaessa pentu aina vain huusi uudestaan ulos. Ei sillä sitten mitään hätää ollut, pihalla oli vain niin kivaa ihmetellä maailman menoa.. Hömppä. Hienosti tuo kyllä osaa ilmoittaa hädästään, vinkuu ja menee takapihan ovea raapimaan. Hieman tuota kyllä stressasin, (myönnettäköön) että kuinka osaa pyytää ulos/tehdä paperille, mutta aivan loistavasti on lähtenyt menemään.

Maanantaina olisi tarkoitus hypätä taas autoon ja kaupunkiin valjasostoksille. Postaus näköjään otti ja venähti, mutta onhan tuossa seassa nyt edes muutama kuva tämänpäiväisistä ulkoiluista. Nyt pikku-ukko onkin koisaillut jo monen monta tuntia, saapa nähdä kuinka paljon sillä on sitten virtaa kun se tuosta herää..