Treenimeininkejä

Meille onkin tullut pitkä tauko bloggailun ja oikeastaan treenaamisenkin osalta. Varsinkin viime talvi oli lähinnä breikkiä, mitä nyt tunneilla on tullut opeteltua ja sillon sun tällön höntsäiltyä. Nyt ollaan kesän myötä taas aktivoiduttu enemmän ja voisi lähteä katsomaan mikäli tätä blogiakin saisi puhallettua hieman henkiin.

  Turkki on alkanut taas kärventyä, suojaksi pitäisi löytää joku tökötti. Punkkejakin on ollut kamalasti.

Mätsäreistä nuorien 1. ja BIS3

Kesäthän minä ja koiruus olemme etelässä vanhempieni luona ja näin ollen ollaan päästy jatkamaan agilityn parissa. On todella sääli ettei Kannuksessa käsittääkseni ole ohjattuna treenejä. Mutta joka tapauksessa! Tähän asti ollaan käyty kerran viikossa ja nyt olen ajatellut, että rupeisimme käymään toisen kerran itsenäisesti, joilloin voitaisiin enemmän keskittyä esteisiin jotka eivät ole vielä paketissa (kontaktit, kepit, rengaskin), mikäli onnistuisin jonkun kaverin huijaamaan mukaan palkkaajaksi. Kerta viikossa on kuitenkin aika vähän ja harmittaa, että edistyminen on niin hidasta ihan vain koska ei treenata enempää. Tuloksia on tasaisen rauhallisesti kuitenkin ruvennut näkymään koirassa kentällä, napsiminen on vähentynyt rutkasti ja tuntuu että hissun kissun Inton pää pysyy radalla aina vain paremmin kasassa. Enää poju ei hauku kentän laidallakaan, vaikka radallahan tuo ei osaa olla hiljaa. Irtoaminen (muualle kuin putkeen) on edelleen keskeneräisten esteiden ohella yksi isoimmista asioista joissa  selkeästi paljon harjoiteltavaa. Pikku hiljaa olen ruvennut ajattelemaan, että pitäisiköhän mun ruveta laittamaan tavoitteita kalenteriin että tämä meidän treenaaminenkin pysyisi paremmin ruodussa.. Ensi kesänä korkattaisiin ekat kisat?

Jälkeäkin ollaan ehditty ajamaan nelisen kappaletta. Kaikissa on ollut kaksi tai kolme loivaa käännöstä ja pituutta 30m molemmilla puolin. Osittain on mennyt hyvin ja osittain päin mäntyä, yleensä omien virheiden takia tai Inton sählätessä aluksi hirveällä tohinalla. Useimmiten olen polkenut jäljen liian tiheään, annan koiran mennä liian kovaa tai itse hävitän jäljen kokonaan (tänään törmäsimme tähän ongelmaan). Mitenköhän siinä sitten seuraat sitä koiran työskentelyä, jos et itsekään tiedä missä kohti jälki menee ja missä itse huitelette. Noh joka tapauksessa myöskin tätä lajia poju tekee nimensä veroisesti, hihnan toinen pää on vain aivan hukassa että mitäs tässä tehtiinkään. Eipä auta kun lueskella taas hetken ja koittaa uudestaan. Ja toki kehitettävää varsinkin keskittymisessä, ollaankin ajettu kaksi jälkeä per kerta juuri sen takia, että toista ajaessa Intolla on nenä paljon enemmän jo auki ja aivot mukana, eikä narikassa ja urku muuten auki.

Sitten se toko. Tasaisen uhkaavasti vaikuttaisi siltä, että sekin rupeaa taas kuulostamaan kirosanalta. Eihän ongelmaa ole kuin ohjaajassa vaikkei tämä ehkä ihan Inton lajikaan ole, mutta kyllä sen saisi vääntämään jos vain osaisi. Seuruun opetus takkuaa, ollaan tehty toistoja ja toistoja ja koirasta jo huomaa ihan selkeästi että niitä on väännetty niin paljon ja sillä asenteella että tää on ihan perseestä. :D Tänään otettiinkin muutamat perusasennot ja sitten riehuttiin, itsellä oli aivan eri asenne hommaan ja liikkuihan koirakin aivan eri tavalla! Me tarvittaisiin tässäkin vaan ohjattuja treenejä (vähän niinkuin kaikessa). Minkäs sille voi että ohjaaja on surkea treenaamaan ilman valvovaa silmää. Joo, tokoonkin vois laittaa aktiivisen tavoitteen. Kisat ennen pojun 4v synttäreitä?